
Hei, olen Oskar Sara-aho.
Autan ihmisiä löytämään liikunnan ilon, kehittämään voimaa ja saavuttamaan tavoitteensa ilman turhaa suorittamista.
Personal traineriksi päädyin, koska haluan auttaa myös muita kokemaan, miten hyvä olo ja itseluottamus voivat kasvaa liikunnan kautta.
Valmennukseni perustuu yksilöllisyyteen.
Treenit suunnitellaan sinun lähtötasosi ja tavoitteidesi mukaan.
En usko pikaratkaisuihin tai jatkuvaan kieltolistaan.
Uskon Mindsetin muuttamiseen. Kaikki päätökset mitä me meidän elämässä tehdään, tapahtuu meidän ajattelutavan pohjalta.
Haluan, että liikunnasta tulee pysyvä osa arkea.
Haluaisitko aloittaa oman matkasi kohti vahvempaa ja energisempää oloa?
Tutustutaan tavoitteisiisi ja katsotaan, miten voisin auttaa sinua niiden saavuttamisessa.
Kun muutat ajattelutapojasi, et muuta vain toimintaasi, muutat Koko elämäsi.
Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisesti tanssimassa, salilta, tai hyvän ruoan ääreltä. Valmentajana olen kannustava, mutta tarvittaessa myös sopivan vaativa. Minulle tärkeintä on, että treeneissä on hyvä ja turvallinen olla.
Mä en tuu Rääkkään sua, mutta… En Todellakaan tuu päästään sua helpolla.